maanantai 15. lokakuuta 2012

Pikkujoulun matka



Minulla on ollut jo vuosia tapana viettää pikkujouluja ystävieni kanssa.
Yleensä olemme viettäneet niitä meillä, mutta viime vuonna lähdimmekin pieneen reissuun.
Näemme yhdessä harvoin, meillä kaikilla on kolme lasta. Asumme jokainen eri kaupungissa.
Kesällä olimme Kööpenhaminassa rentoutumassa. Jo silloin päätimme, että joulun alla menemme reissuun rentoutumaan, ostoksille ja rauhoittumaan kiireen keskellä.



Viime vuonna olimme Tallinnassa ja sinne suuntaamme marraskuussa jälleen.
Nyt meitä lähtee kolme naista odotuksia täynnä.
Olemme ajoissa liikkeellä ja matka on jo varattuna. Viime vuonna jouduimme tyytymään jämäpaloihin, mutta nyt saimme vielä rauhassa valita herkullisen kokonaisuuden.
Ihana laadukas hotelli keskustassa ja aikaa rauhoittua ja vain olla.
Odotan tätä jo niin paljon!

Vietätkö sinä ystäviesi kanssa pikkujouluja?

8 kommenttia:

  1. Voi, kyllä on huikean rentouttavan sekä kauniin kuulosta ja näköistä! Upeaa reissua teille!

    Me vietämme ystävieni kanssa naisporukalla yleensä yhden lauantain aamusta iltaan pikkujoulun merkeissä. Olemme kaikki perheellisiä, joten jo yhdessäolo rauhassa ilman huollettavia, herkullista ruokaa syöden ja jutellen on tarpeellista ja ihanaa ! Olemme sillä mielin, ettemme ole järjestäneet suurempaa ohjelmaa; teemme sitten jos siltä tuntuu. Mutta yhtä odotettua se on joka vuosi! On hienoa päästä näkemään kavereita pitkästä aikaa kaikkia kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kaunis hotelli. Viime vuonna kävimme tuolta kysymässä ohjeita että löydettiin se meidän vähän kuppainen paikka...Hih.
      Ystävien näkeminen rauhassa on aivan ihanaa! Me olemme oppineet, että on pakko suunnitella hyvissä ajoin niin se tapahtuu. Toivon, että menisimme ensi kesänä myös Kööpenhaminaan. Oli niin ihanaa yhdessä silloin.

      Poista
  2. Wau, huikea hotelli. Oliko kallis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, ystävälläni oli lahjakortti tähän hotelliin. =)

      Poista
  3. Kolmen hengen lahjakortti sattumalta toivomaanne hotelliin. Onnentyttöjä kaikki :) mahtava tuuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, jos hotelli olisi sen meille antanut, olisin kuule sen tässä maininnut. Lahjakortin on antanut ystäväni entinen mies. Että silleen. Miksi aina pitää jonkun piikitellä jostakin? Ja se kolmas henkilö joutuu ihan itse maksamaan kun lahjakortti on kahdelle.
      Pitääkö aina kaikki vääntää rautalangasta?

      Poista
  4. Siis hetkinen... Puhuttiinko jossakin kohtaa että hotelli olisi lahjoittaja vai puhuttiinko vain että olette onnekkaita? Ihme juttuja.

    VastaaPoista

Viestisi ilahduttavat. =)