sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Our Christmas 2011


Kokosin joulun kuvat toiseen blogiini.
Pääset kuvat katsomaan tästä.
Rauhallisia pyhäpäiviä kaikille!
Joulu on kyllä vuoden parasta aikaa.

perjantai 23. joulukuuta 2011

God Jul!




Rauhallista joulua haluan toivottaa teille kaikille.
Kiitos kivasta matkasta kohti joulua.
Nyt on aika rauhoittua ja nauttia läheistemme seurasta.





Ps. Lisäkuvia tulee Anrinko-blogini puolella joulun välipäivinä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Yläkerran joulu

Puiset pienet kuusenkoristeet sidoin naruun. On ihana koriste tuossa aukossa!

Lapset asustavat koko yläkertaa.
Siellä on vihdoinkin siistiä ja vähän jouluisempi ilme.
Kovin paljon en yläkertaa kuitenkaan koristele, sillä vietämme olkkarissa joulua.

Heicon sienilamppu on Leenaelinasta.


Yläkerta odottaa täydellistä remonttia.
Silloin kaikki revitään alas ja huoneet leviävät sivuille vinttiin.
Pinnat, seinineen ja lattioineen menee täysin uusiksi.
Tein vain pintarempan, eli vain maalasin vuosi sitten kun muutettiin.
Tosin tyttö sai juuri huoneen ja meidän makkari muutti alas.
Tuon yhteydessä maalasin pinnat taas uudelleen.
Huoneesta lisäkuvia Anrinko-blogissani.




Meillä on täydet tohinat päällä!
Niin paljon vielä tehtävää, mutta ihan rauhassa touhutaan.
Mitään stressiä ei vieläkään ole ja toivottavasti ei tule.


Nauttikaa!!

torstai 8. joulukuuta 2011

Jouluista


Porrasaulassa ja keittiössä alkaa olemaan kivasti jouluisempaa.
En ole vielä kunnolla keskittynyt joulun koristeluun.
Viikonloppuna on tarkoitus viettää ystäväni kanssa jouluvalvojaisia ja mennä Tammisaaren joulumarkkinoille.
Joulu tulee hiljalleen, omassa tahdissaan.
Joulun ei tarvitse olla täydellinen idylli.
Minusta tärkeintä on yhdessä olo rauhassa, ilman kiirettä.
Pieniä yhteisiä askareita ja koristelua ihan ilman stressiä.



Nauttikaa jouluaskarteluista!
Oma joulu on omanlainen, ei tietynlainen, vaan ihana juuri sellaisena kuin se on.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

2. adventti arvonta!




Ps. Villa Harmonie tarjoaa blogieni lukijoille upean tarjouksen!
Saat -15% alennusta tilauksestasi koodilla JUL2011, aina 10.12. asti.
Lisäksi yli 100e tilaukset toimitetaan kotivelle postikuluitta jouluun asti.

Joulumyyjäiset 6.12-19.12


Tänään Itsenäisyyspäivänä aukeaa joulumyyjäiset, varmaan seitsemän maissa.
Kaikkea en saanut valmiiksi, mutta lisäilen sitten lähipäivinä tuotteita lisää.
Pysykää kuulolla...

Parin päivän päästä avaan täällä blogissani pienet joulumyyjäiset.
Tarjolla on erilaisia jouluisia käsitöitäni, sekä kivoja lahjoja lapsille.
Tuotteet ovat monet yksittäiskappaleita, joitakin on pieni erä.
Käytän paljon kierrätysmateriaalia, joten ovat uniikkeja.
Lisään myyjäisiin matkan varrella vielä tuotteita, joten kannattaa käydä kurkkimassa.
Sivupalkissa on mainos, mitä klikkaamalla pääset suoraan "markkinoille".

Tervetuloa!

lauantai 3. joulukuuta 2011

White Christmas

Pictures from Internet, NOT my own!

I´m dreaming of White Christmas...
Todella, unelmoin lumesta tällä hetkellä ehki eniten.
Lunta, sitä odotan.
Joulu ilman valkoista lumipeitettä ei tunnu oikealta.


Kun kolme valkoista hiutaletta leijaili ikkunan edessä, sydämeni sykähti.
Nyt, nytkö sitä tulee!!?
Tuli vain ne pari hiutaletta, ei enempää.


Odotatko sinä valkoista joulua?

torstai 1. joulukuuta 2011

2.12


Jouluista tunnelmaa vanhan kuvan muodossa.
Kuvista saa helposti ja nopeasti tehtyä edulliset joulukortit.
Kuvan voin käsitellä esim. ilmaisella Photoscape ohjelmalla ja lisätä kuvaan tekstiä.
Itse tilaan kuvat Ifolorilta, mutta vaihtoehtoja on monia.
Vielä ehdit tekemään omat kuvakortit.
Huomenna näytän, millaiset kortit meiltä lähtee tänä vuonna eteenpäin.
Kuvaa kun voi vähän maustaa askartelutarvikkeilla.

1.12

Jouluu on vihdoinkin, tai sanoisin, että joko nyt?
Syksy meni hurjaa vauhtia, marraskuu lensi täysin ohi.
Eilen on kaivettu tonttuja ja kalentereita esille: ikkuinoissa on jouluvalot.
Joulu tulee, nyt se tulee ihan oikeasti jo kohta.


Kirjoittelen tästä päivästä lähtien myös Ennenvanha kylän asukkaana.
Kerran viikossa luvassa kirpputorilöytöjä, tuunausta ja kuvia meiltä, yleensä aina torstaisin.
Joukossa on muitakin ehkä teille tuttuja bloggaajia?

Tervetuloa seuraamaan Ennenvanha kylään!